Kuvia ja kerrottavaa tuosta reissustamme olisi niin paljon, että taidan tehdä aiheesta muutaman erillisen postauksen. Aloitan tässä vaikkapa eri nähtävyyksistä, joita kävimme katsomassa. Jatkossa on luvassa ainakin juttua yhtenä päivänä tekemästämme Oxfordin turneesta ja Madame Tussaudsista. Paljon tuli räpsittyä myös ihan maisemakuvia, joille myös voisin omistaa oman postauksen.
Saavuimme Lontooseen lauantai-iltana, jolloin emme tehneet muuta kuin suunnistimme hotellillemme ja vaihdoimme kuulumisia. Unikin maistui jo melko aikaisin, koska takana oli pitkä päivä kaikkine matkustuksineen. Sunnuntaina lähdimmekin sitten jo heti aamusta Lontoon sykkeeseen ja aikamoisella tuurilla satuimmekin Buckinghamin palatsin edustalle juuri vahdinvaihdon aikaan! Tuosta itse vahdinvaihdosta minulla ei ole oikein onnistuneita kuvia, kun sitä porukkaa tosiaan oli ja ainut mitä niissä paraatikuvissa näkyy on lähinnä turistien päälakia :D
Buckinghamin palatsilta lähdettyämme kiertelimme vielä muitakin "must see" -paikkoja. Vaikka sää oli harmaa, ei vettä tullut kuin muutama pisara, joten sateenvarjoakaan ei tarvinnut ottaa esille :)
Maanantai meni kokonaan shoppaillessa, enkä edes viitsinyt kantaa kameraa mukanani. Tiistaina kävimmekin taas katselemassa nähtävyyksiä, joita myös London Eyestä oli kyllä helppo bongailla! (Pahoittelen noiden London Eyestä käsin otettujen kuvien laatua, mutta minkäs teet, kun joutuu sen lasin läpi kuvailemaan...)
"Pyörähdyksemme" jälkeen jatkoimme kävellen Big Benille ja sieltä jatkoimme kohti metroasemaa ja Piccadilly Circusta. Ne mainokset olivat kyllä hienot päiväsaikaankin! Lontoon eri nähtävydet kaikkinensa aiheuttivat aina sellaisen "Wow!"-tunteen, kun ennen olen nähnyt niitä vain kuvissa, mutta nyt yhtäkkiä ne olivatkin silmieni edessä ihan oikeasti :)
Tiistai-iltana suuntasimme Lontoon yöelämän, joten keskiviikko meni aika rauhallisissa tunnelmissa. Kävimme Kensingtonissa, jossa päivä kului lähinnä kaupoilla eli kamera ei ollut mukana. Torstain vietimme Oxfordissa, josta tosiaan ajattelin tehdä oman postauksensa eli en laita sieltä otettuja kuvia vielä tähän. Oxfordista tultuamme kävimme vielä King's Crossin juna-asemalla kuvaamassa itsemme Tylypahkaan vievällä laiturilla 9 ¾ vaikka kukaan meistä kolmesta ei erityinen Harry Potter -fani olekaan :)
Ilta olikin ehtinyt pimetä sopivasti, ja jatkoimme matkaamme vielä London Bridgelle. Ilta-aikaan se pääsee kyllä niin oikeuksiinsa noine valaistuksineen!
London Bridgeltä jatkoimme vielä kuvailemaan Big Beniä ja London Eyeä ilta-aikaan. Ilta oli ihanan lämmin ja vaikka päivä oli ollut pitkä ja väsymys painoi jo hieman, olivat nuokin kyllä näkemisen arvoiset iltavalaistuksessaan :)
Perjantaina kävimme tekemässä vielä viimeiset ostoksemme Oxford Streetiltä, josta jatkoimme Regent's Parkin kautta kohti Madame Tussaudsia. Tussaudsin kuvia tulossa myöhemmässä postauksessa :)
7 kommenttia:
Ihania kuvia!! Aijai tulee mieleen ihan se kesä 2006 kun vietin synttäreitäni shoppailemalla hullun lailla Lontoossa :p
Kauniita kuvia!
Helmi: Eipä yhtään hullumpi tapa viettää synttäreitä, kyllä itsellenikin kelpaisi! :D
Ansku: :) Kuvia on tosiaan ihan mieletön määrä, joten takaan niitä tulevan vielä lisääkin!
makeita kuvia, voi kun pääsis jonnekin matkustelee..nyt kaipais todellakin lomaa :) ja kiva blogi sulla :)
Aune: Matkustelu piristää kyllä aina! Toivottavasti siekin pääset johonkin reissuun :)
Hirveä ikävä iski! Olimmekaverini kanssa viime elokuussa vain pidennetyn viikonlopun Lontoossa ja koska olimme molemmat jo kiertäneet kaikki pakolliset turistikohteet saatoimme nauttia pienemmillä kujilla pyörimisestä ja "seikkailumeinigistä" :-D Lontoo on kaupunkina ihana, oikea kulttuurien sulatusuuni ja toivoisinkin, että saisin vielä joku päivä viettää siellä pidemmänkin ajanjakson :-)
Emiliak: Uskon, että Lontoossa on ihan suunnattomasti nähtävää noiden kaikkian "must see" -paikkojen lisäksi! :) Itse huomasimme, että vaikka ajatus viikon mittaisesta kaupunkilomasta kuulostaa aika pitkältä ajalta, niin sitä se ei tosissaan ollut - nähtävää olisi ollut vielä vaikka millä mitalla! Lontoossa olisi varmasti mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä (opiskella, työskennellä jne.), joten ei tuo ajatuksesi siellä vietetystä pitemmästä ajasta varmasti ole mitenkään utopistinen :)
Lähetä kommentti